Kailas-talon työmaa etenee säältä suojassa
Heinolan kaupunki rakennuttaa keskusta-alueelle uudesta alakoulusta ja päiväkodista koostuvaa Kailas-taloa. Kolmessa vaiheessa rakennettava kokonaisuus valmistuu syksyllä 2022.
Maaliskuussa 2021 käynnistynyt rakennushanke ja sen tuloksena valmistuva rakennuskokonaisuus on saanut nimensä Heinolassa kouluvuotensa viettäneen, Suomen itsenäisyyden alkuvuosien merkittävimmän runoilijan Uuno Kailaan mukaan. Uusi koulu on mitoitettu 390 oppilaalle, ja päiväkotiin on tulossa 80 varhaiskasvatuspaikkaa.
Kailas-talo sijoittuu aivan Heinolan keskustaan, Rajakadun ja Wahlmaninkadun rajaamalle tontille. Koulun ja päiväkodin lisäksi taloon valmistuu koko Heinolaa palveleva liikuntasali, jonka olosuhteet on suunniteltu myös esimerkiksi salibandyn pelaamiselle sopiviksi. Sali on jaettavissa kolmeen osaan, ja salikokonaisuus sisältää erillisen avaran aulatilan erilaisten tapahtumien tarpeisiin.
H&M Arkkitehdit Oy:n pääsuunnittelemaa Kailas-taloa toteuttaa pääurakoitsijana Insinöörityö Hentinen Oy:n ja SBS Betoni Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Viimeksi mainittu vastaa myös rakennusten rungon betonielementtitoimituksista.
Kosteudenhallinnan kannalta vaativat työt, kuten vesikaton puutyöt ja julkisivumuuraukset, on tehty kolmen sääsuojan alla. Sääsuojaratkaisuksi tuli PERI Suomen toimittama LGS 150, joka yhdessä PERI UP Flex -järjestelmätelineen kanssa muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden.
”Oli luonnollista käyttää sekä teline- että sääsuoja-asennuksissa samaa kokenutta tiimiämme. Sääsuojat ovat olleet valikoimassamme jo hyvän aikaa, mutta tässä mittakaavassa emme ole sääsuojakohteita aiemmin toteuttaneet. Niidenkin toimituksissa noudatamme samaa hyväksi havaittua periaatetta, jonka mukaan tuotteiden toimitukseen sisältyvät aina myös mitoituslaskelmat ja yksityiskohtainen suunnittelu sekä tarvittaessa asennus”, kertoo PERI Suomen aluemyyntipäällikkö.
Massiivisia rakenteita
Insinöörityö Hentinen Oy:n työmaainsinööri Petri Orava pitää kohdetta erittäin vaativana muun muassa rungon pitkien jännevälien vuoksi. Kattopinta-ala on yli puoli hehtaaria, tarkkaan ottaen 5500 neliömetriä. Rungon vaakasuuntaisina kantavina rakenneosina ovat ontelolaatat ja deltapalkit.
”Runkoa on ollut huoletonta rakentaa, kun on luotettava sääsuoja päällä ja turvalliset telineet käytössä. Helpotusta on tuonut myös se, kun on valmiit ja rakennesuunnittelijan hyväksymät teline- ja sääsuojasuunnitelmat”, Orava toteaa.
Sääsuoja on suurimmalta leveydeltään 43 metriä. B-osan kohdalla se tukeutuu toiselta puoleltaan koko rakennuksen vesikaton ylittävän, pituudeltaan 27,5-metrisen VARIOKIT VRB Heavy-Duty Truss -järjestelmän päälle.
”Asiakkaan tahto oli alusta asti se, ettei vesikattotöille koidu sääsuojan kantavista telinerungoista haittaa. Tämä tutummin silloissa käytetty ratkaisumme oli tärkeä seikka sen kannalta, että pääsimme toteuttamaan kohteen”, PERI Suomen aluemyyntipäällikkö kertoo.
Sääsuojarakenne nostettiin paikalleen ajoneuvonosturilla. Olennaisinta oli kuitenkin työryhmän ammattitaito ja tapa toimia asiakkaan kanssa.
”Sääsuojan ja telineiden asentajien osaamisen lisäksi haluan tuoda esiin heidän yhteistyöasenteensa. Ei voi tarpeeksi nostaa hattua heille ja heidän työnjohdolleen tavasta, jolla työmaan kunkin hetkiset tarpeet ovat tulleet otetuiksi huomioon. Sellaisessa ilmapiirissä on mukava työskennellä”, Petri Orava kiittelee.
Vahva rutiini ja asiakaslähtöinen asenne auttaa pitkälle työmaalla kuin työmaalla. Silti jokaisessa kohteessa on myös kokeneille tekijöille uusia piirteitä.
”Ensimmäisen ja toisen vaiheen liitoskohtaan asennetun VARIOKITT Truss -järjestelmän rakentaminen, nosto ja asemoiminen juuri oikeaan kohtaan on ollut meidän näkökulmastamme kohteen vaativin tekninen haaste”, PERI Suomen aluemyyntipäällikkö kertoo.
PERI:n toimittamat, eri vaiheissa asennetut telineet ympäröivät koko rakennuksen ja muodostavat näin yhtenäisen teline- ja sääsuojakokonaisuuden.
”Näin asiakkaalla on kuivat ja ennen kaikkea turvalliset työolosuhteet jatkaa töitään”, PERI Suomen aluemyyntipäällikkö lisää.
teksti: Vesa Tompuri
Pääurakoitsija
Työyhteenliittymä Insinöörityö Hentinen Oy & SBS Betoni Oy