Tervetuloa näyttelyn avajaisiin taiteilijan läsnä ollessa torstaina 4.10. klo 18–20.

Let on avoinna oloa, toiseuden kuuntelun mahdollistaja, katkennut lause, jonka täyttävät lopulta toisten jäljet. Näyttely laajentaa aiemman sisarnäyttelyn teemoja; läsnäoloa, suhteisuutta ja kosketuksen ulottuvuuksia. Kokonaisuus pohtii jälkien ilmenemistä ja niiden jättämiseen liittyvää asennetta: toisia materiaalisuuksia voi lähestyä myötätuntoisesti, ilman yritystä ottaa haltuun, kuunnellen, kokonaisvaltaisen katseen omaksuen. Puutarhassa eri vuodenaikoina syntyneet kuvat ovat jälkiä vuorovaikutukseen kurottautumisesta ja alttiiksi asettumisesta -niin inhimillisten kuin ei-inhimillistenkin tekijöiden yhteistyön tulos. Moniääninen kokonaisuus pohtii videon, valokuvan, installaation, veistoksellisten esineiden ja piirustuksen kautta yhteyden mahdollisuuksia väliin jäävistä kuopista huolimatta, improvisoiden ja lempeästi tunnustellen.

Näyttely kiertyy konkreettisesti ja metaforisesti puutarhan ja kompostoinnin (lat. componere ”koota yhteen”) prosessien ympärille. Teokset syntyvät ylijäämämateriaalista, esimerkiksi 60-70 -luvun valokuvapapereista ja perheen ruokajätteitä vuoden ajan työstäneiden pieneliöiden kompostimulta- ja kuvanmuokkaustoimista. Mikrobien kanssa liittoutuessaan taiteilija tekee näkyväksi materiassa piilevän energian, joka on helppo unohtaa, vaikka mikään ei lopulta katoa, vaan muuttaa vain muotoaan vaikuttaakseen toisissa kokoonpanoissa. Komposti on aineeellisen resonanssin, kuhisevan sosiaalisuuden ja muovautumisen kohta. Se on mosaiikkimaisen säikeisyyden ja erottamattomuuden kuva. Systeemi tarvitsee toimiakseen sopivasti happea, kosteutta, lämpöä, kerroksellisuutta ja yhdisteitä. Siellä asuvat miljardit maanhoitajat, elämän mahdollistajat. Pienten tekijöiden voiman ja luovuuden pohtiminen saa uteliaaksi, herättää kunnioituksen, puistattaakin, sillä ne muistuttavat oman ruumiin sisämaastoissa elävistä tuntemattomista eliöistä, joiden äly yhdessä sattumien kanssa ohjailee todellisuuttamme. Riippuvuutemme näkymättömistä toiseuksista, jotka vaikuttavat kaikkeen sisä-ja ulkotilassamme ylittää ymmärryskyvyn siinä määrin, ettei sitä ole helppoa tunnustaa, mutta oudon ja vetäytyvänkin äärellä voi oleskella ihmetellen, katsellen, kuvitellen.

Työskennellessään ulkona taiteilija töineen vaikuttuu luonnon ajasta, rytmistä, tapahtumista, osallistujista ja kestoista niin, että sisäisen ja ulkoisen välillä liikkuva virtaus on yhteisen hengityksen kaltaista. Ääriviivat toisten olevaisten ja materiaalien välillä sekoittuvat jaetuksi kemiaksi, samassa kasvutilassa. Hitaassa kamerattomassa metodissaan taiteilija asettaa päänsä lepäämäään herkälle valokuvapaperille pitkän valotuksen ajaksi. Iholämpö, hiki, kyyneleet ja hengityshöyry värjäävät, tuulet ja säätilat jättävät jälkiään auringon piirtäessä kuvaa. Pienet hyönteiset, sade, aurinko ja ihmisen sisäiset vesistöt ovat paperipinnan kuvanveistäjiä, syntyy yhteinen kuva, jälki joksikin tulemisen tapahtumasta. Prosessissa valokuva palaa alkuelementteihinsä, valoon, aikaan ja reagoivaan materiaan, toisaalta tekemisen seuraavassa vaiheessa mukana oleva skannerin valo hiertää kuvapintaa edelleen. Alkuperäiskuvat jäävät eloon, haavoittuvaisina kosketukselle, valokuvan ajan taivuttajat.

Mikrobit rakentavat kuvioitaan, asuttavat valokuvapapereita monta päivää kompostin lämmössä. Saman kesäkuumuuden tunsivat pinnoillaan ihmiset ja muut eläimet ja kasvit. Sateen voima muistuttaa siitä mitä ihminen ei vielä hallitse. Näyttelyssä ropina ottaa kuvamuotona tilansa, hankaustekniikalla toteutetuissa frottaaseissa pihakoivu piirtää oman kuvansa ja ihminen pohtii leikkisin harjoittein kielensä merkitystä. Kasviaines on läsnä kipsivalelmina ja kompostin elävänä maa-aineksena, jota asuttavat tammiyksilöt, esineidemme alkuperästä muistuttavat kanssaolijat. Jos mikään ei lopulta pysy tai toisaalta katoa, on silti olemassa jatkuvuus, yllätyksellinen vastaanottamisen, värähtelyn ja luopumisen aika.

Lumi sulaa maalaukseksi
Iholämpö värjää paperin
tavassa olla kohti toista

kuivuudessa
hikoilen huolta
olen keinosade

Keho on
medium
kameraton valokuva
lempeää anarkiaa

Noora Sandgren (s.1977) on helsinkiläinen monialainen kuvataiteilija. Taiteellisessa työskentelyssään hän tutkii vuorovaikutuksen, materiaalisuuksien ja ekologisuuden kysymyksiä. Työskentely on usein valokuvaan ja installaatioon pohjautuvaa. Perissä esillä oleva näyttely on osa edelleen jatkuvaa teoskokonaisuutta Fluid Being (2015-). Näyttely laajentaa alkuvuodesta galleria Hippolytessä esillä ollutta kokonaisuutta. Sandgrenin teoksia on nähty useissa yksityis -ja yhteisnäyttelyissä kotimaassa ja kansainvälisesti, viimeisimpinä Suomen valokuvataiteen museon Abstrakti! Vuosisadan ilmiö 1917-2017 -näyttelyssä (2018) ja Latviassa Art Station Dubultin Fluid Matter – Contemporary Finnish Photography -näyttelyssä (2017). Teoksia on ollut esillä myös ulkomaisilla valokuvafestivaaleilla ja taidemesuilla kuten CHART, Viennacontemporary, (Paris Photo 2016). Oman taiteellisen työskentelynsä ohella Sandgren toimii aktiivisesti taiteilijakollektiivissa ja taidepedagogina erilaisissa hankkeissa.

Näyttelyn aikana sattumakeskustelut ovat tervetulleita taiteilijan palatessa näyttelytilaan hoitamaan puita klo 16.30-17.30 perjantaina 12.10 ja kahtena sunnuntaina 21.10. ja 28.10. 2018.

NÄKÖKULMA NÄYTTELYYN
Lue filosofian tohtorin Riikka Haapalaisen kirjoitus Noora Sandgrenin näyttelystä Let.

 

Snow paints 11.3.2018 (18 min), from the series Fluid Being

Snow paints 11.3.2018 (18 min), from the series Fluid Being