Tervetuloa näyttelyn avajaisiin taiteilijan läsnä ollessa torstaina 30.11.2017 klo 18–20.

Katve on jokin alue tai kohta. Katve on kuin kuolleessa kulmassa, hieman varjossa. Se on metsän siimeksessä. Katveeseen ei saa helposti yhteyttä – se on saavuttamaton.

Lilli Haapala käsittelee teoksissaan ihmisen suhdetta ympäristöön ja havaittuun todellisuuteen. Näyttelyssään Katve (Sacred sites) Haapala on jatkanut työskentelyään ihmisen luontosuhteen parissa. Näyttelyn osallistavat teokset tarkastelevat näkemisen ja havainnon prosesseja. Näyttely onkin saanut alkunsa näkemiseen, havaintoon ja ymmärtämiseen liittyvistä kysymyksistä. Millainen on mielikuvien koskematon luonnonmaisema, entä onko sellaista todellisuudessa enää olemassa? Miten ihmisen ymmärrys ympäristöstä on muuttunut ajan kuluessa? Entä miten ympäristö on nähty ennen ja nähdään nykyisin?

Suomen metsien katveessa on sijainnut useita pyhiä paikkoja, joihin on liittynyt monenlaisia uskomuksia. Paikkoihin liittyi myös jokin ihmiselle näkymätön ja toisessa todellisuudessa oleva, rajantakainen. Rajaa kohti oleminen on filosofi Johannes Ojansuun määritelmä eräänlaiselle tietoisuutemme perusvalmiudelle joka määrittää kaikkea olemistamme. Se pohjautuu Martin Heideggerin Kuolemaa kohti olemiseen – ymmärrykseen kuolevaisuudesta. Tuolla rajantajulla ja pyhä-sanalla on läheinen yhteys toisiinsa. Eksistentiaalististen luonteidensa lisäksi sanoilla on jopa ollut yhteinen etymologinen merkityksensä. Suomen kielen pyhä on sanan piha sukulainen ja se on tarkoittanut mm. eristettyä tai rajattua aluetta esimerkiksi metsässä tai metsän rajalla. Englanniksi pyhää kuvaava sana sacred viittaa erottelemiseen, ja sana holy taas kokonaisuuteen. Näin ollen sanaan pyhä sisältyy niin kokonaisvaltaisuus kuin rajallisuuskin.

Näyttelyn 3D-kuvat tutkivat valokuvan rajoja. Kuvat näyttäytyvät kuin portteina toisiin todellisuuksiin, joihin kuitenkaan ei voi astua. Kuva on vain heijastus, haamu, tai kangastus, eikä se avaudu päästämään sisäänsä. Videoinstallaatiossa projisoidun kuvan haamumaisuus korostuu entisestään sen materiaalittoman luonteensa vuoksi. Toisaalta arkinen materiaali, johon kuva heijastuu, korostaa mielikuvien ja todellisuuden välistä hetkeä, sitä mitä metsä on joskus ollut ja missä muodossa se on nykyisin. Lumoava ja esteettinen kuva rikkoutuu sen läpi kuljettaessa, siltikään se ei päästä sisäänsä.

Lilli Haapala (synt. 1984 Salossa) on turkulainen kuvataiteilija, joka työskentelee monialaisesti, pääasiassa installaatioiden parissa. Haapala viimeistelee parhaillaan kuvataiteen maisterin opintojaan Helsingin Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden osastolla ja on valmistunut Turun AMK:n Taideakatemian valokuvataiteen linjalta kuvataiteilijaksi vuonna 2015. Haapala on Valokuvakeskus Perin, Kuvankantajat ry:n ja Suomen biotaiteen seuran jäsen ja hänen töitään on ollut useissa näyttelyissä ympäri Suomea ja ulkomailla. Kuluneen vuoden aikana hänen töitään on ollut esillä Helsingin Exhibition Laboratoryssa useammassa näyttelyssä, Kuusiston Taidekartanon Ajankuva-näyttelyssä, Turun videotaidefestivaaleilla, Turussa Brinkkalan gallerian Virtaus-näyttelyssä sekä Valokuvakeskus Perin PERINTÖ:30 -näyttelyssä.

Haapala on työstänyt näyttelyn töitä vuosina 2015–2017 mm. AARK:n, Örön ja Utön residensseissä. Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus Varsinais-Suomen (2017) ja -Uudenmaan toimialueet (2016). Iso Kiitos!

 

Korppoo

Katve, 2017