Kuvieni tarinat käsittelevät maailmallisia ilmiöitä usein tragikomedian keinoin. Kuvat voivat ilmentää vakavia aiheita, mutta naivistinen toteutustapa, pienet huolimattomuudet lavasteissa ja eräänlainen sarjakuvamainen visuaalisuus jättävät tilaa huumorille, joka pehmentää valittua tematiikkaa. Kuvissa esiintyy päähenkilö, jonka kautta kohtaus tai tilanne voidaan lukea subjektiivisesti. Kuvat antavat lähtötilanteen, joka lähemmin tarkasteltuna paljastaa uusia potentiaalisia tulkintoja kuville.

Sarjan nimi Set & setting viittaa paitsi lavastettuihin maailmoihin, myös ihmisten rakentamiin mielikuviin teosten tapahtumista. Katsojana projisoimme palan sisäistä arvomaailmaamme teoksiin, ja näin teoksen tulkinta on viime kädessä edustus katsojan omasta mielenmaisemasta. Pystyäkseen samaistumaan tarjottuun maailmaan ja ymmärtääkseen sitä syvemmin on katsojan luettava hatarat viitteet aidoiksi osiksi kuvaa.

Minua kiinnostaa miten kuvieni tulkinta muotoutuu riippuen siitä, hyväksyykö katsoja rakennetut osat osaksi kuvan todellisuutta vai ei. Vertaan tätä tapaa teatterin maailmaan. Myös teatterissa elefanttia voi esittää vaikka yhteen teipattu mopin varsi ja puutarhaletku. Kysymys on lähinnä siitä, saadaanko katsoja käsittämään esitetty asia oikein.

Rakennan kuvien lavasteet itse käsityönä. Käytän rakentamiseen usein orgaanista materiaalia kuten multaa, kukkia, oksia ja kuolleita eläimiä, joita olen joko hankkinut tai löytänyt. Rakennan elementtejä myös pahvista ja kaikesta sellaisesta kierrätysmateriaalista, jonka keksin käyttökelpoiseksi. Muokkaan materiaaleja maalaamalla, leikkaamalla ja päällystämällä. Elementtien rakentamista edeltää kuva-alan seinien ja lattioiden maalaus.

Kuvan rakentaminen on minulle eräänlainen tutkiva leikki, jota ei määritä ainoastaan kamera ja perinteinen tapa käyttää kameraa.

Käytän tarinoiden sytykkeenä ympäröivän maailman tapahtumia, henkilökohtaista muistoa, tunnetta, samaistumista toiseen, kollektiivisia symboleita ja mielipidettä. Haluan yleisemmän kannanoton lisäksi ilmaista itseäni, kuitenkaan olematta itse selvästi nähtynä. Tarinoiden sisälle rakentuu siksi myös sellaisia viestejä, jotka eivät aukea kerralla tai koskaan. Varsinainen tarina saa muotonsa vasta työskentelyprosessin päätteeksi, kulissin valmistumisen myötä.

Tyypillistä töilleni on päähenkilöiden kasvottomuus. Anonymiteetti, joka kuvaan luodaan kasvojen puuttumisen avulla, auttaa kuvan päähenkilön etäännyttämisessä. Katsoja ei pääse varmistamaan kuvan tunnetilaa päähenkilön kasvoilta, vaan hänen täytyy käyttää toisenlaisia reittejä tunteen ja mielentilan tulkitsemiseen.

Olen itse kuvissa aina kun se on fyysisesti mahdollista. Esiintymällä kuvassa itse säilytän esittävän elementin työskentelyssäni, ruumiillisen tuntuman rakennettuihin lavasteisiin ja kuvan oton hetkeen. Tämä mahdollistaa viime hetken ilmaisun ja improvisaation, joka luo kuviin odottamattomia jännitteitä.

…..

Mari Hokkanen (s. 1979) on helsinkiläinen valokuvataiteilija. Hänen kuvalliset tarinansa ovat kehollisia performansseja ja rakennettuja installaatioita, joiden aiheet käsittelevät ihmisen ja luonnon suhdetta tai kulttuurisia ja poliittisia ilmiöitä. Hokkasen tuotantotapa voidaan lukea osaksi valokuvan omakuva-genreä, sillä hän esiintyy kuvissa usein itse. Hokkanen on valmistunut valokuvaajaksi Helsingin teknillisestä ammattikoulusta 2008. Hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla, muun muassa Virossa, Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Libanonissa.

Näyttely on saanut tukea Paulon Säätiöltä ja Taiteen edistämiskeskukselta.

Mari Hokkanen ohjaa näyttelynsä päättymisen jälkeisenä päivänä keskiviikkona 23.3. klo 12–16 Roskaleikki-työpajan. Tapahtumassa tutustutaan leikkiin ja askarteluun taiteen työtapana sekä toteutetaan omia miniatyyriteoksia taiteilijan johdolla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. 

 

The_Sheperdess_2015_netti The Sheperdess, 2015