Perin Sunnuntaisalonkien sarja käynnistyy huhtikuussa Laura Nissisen näyttelyyn Aleatory Variable  liittyvällä luennolla ja keskustelutilaisuudella.

Sunnuntaina 12.4.2015 klo 12:30–14:30 Perin galleriassa pidettävä luento käsittelee Laura Nissinen Aalto-yliopistoon tekeillä olevan väitöskirjan aihetta ”Abstraktio suomalaisessa valokuvataiteessa”. Luennolla Nissinen esittelee suomalaisia valokuva-abstraktikkoja viimeisen sadan vuoden ajalta sekä pohtii valokuvallisen abstraktion olemusta ja tehtävää.

Luentoa seuraavaan keskustelutilaisuuteen klo 15–17 voi halutessaan tuoda mukanaan omia tai muiden valokuva-abstaktioita tai muuta aiheeseen liittyvää materiaalia. Keskustelemassa on myös taidehistorian tutkija Jane Vuorinen, jonka väitöstutkimus tarkastelee valokuvauksen ja materiaalisuuden suhteita nykytaiteessa.

Sunnuntaisalongit ovat Perin näyttelyiden aihepiiriin liittyviä keskustelutilaisuuksia, joiden ajatuksena on saattaa yhteen visuaalisen kentän asiantuntijoita ja ammattilaisia sekä kiinnostunutta yleisöä. Epämuodollisissa tilaisuuksissa keskustelu saa kulkea yllättäviinkin suuntiin valitun teeman puitteissa, teorian ja tekemisen välimaastossa.