Valokuvahanke kannustaa halislaisia nuoria tutustumaan kotiseutunsa moninaisuuteen aamiaisen kautta

Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Huomenta Halinen -hankkeella halutaan rohkaista nuoria tiedostamaan kotiseutunsa merkitys identiteetin muokkaajana osana historian jatkumoa. Kilpailun sisältävä projekti toteutetaan talvella 2014–2015 nimellä Huomenta Halinen.

Halinen on kaupunginosa, joka sijaitsee Turun Aurajoen yläjuoksussa. Se on Turun kaupungin vanhimpia asutusseutuja, jossa on asuttu yhtäjaksoisesti ainakin tuhat vuotta. Alueen väestöstä noin neljäsosa puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia. Vaaliakseen tätä, Valokuvakeskus Peri on käynnistänyt Halisissa hankkeen, jonka tarkoituksena on vahvistaa aikuisten nuorten (15–28v) paikallisidentiteettiä valokuvauksen keinoin.

Huomenta Halinen toteutetaan niin sosiaalisessa mediassa kuin paikallisissa työpajoissa. Osallistuakseen sosiaalisessa mediassa järjestettävään kilpailuun nuoret lähettävät omia aamiaiskuviaan Facebookin Huomenta Halinen tapahtumasivulle. Pääpalkintona on Canonin järjestelmäkamera. Työpajoissa nuoret teettävät persoonallisia Huomenta Halinen -postikortteja tulostamalla ottamiaan kuvia ja askartelemalla niistä omanlaisensa. Nuoria rohkaistaan lähettämään postikortit jollekin halislaiselle.

Ihmiset ovat historian saatossa muuttaneet paikasta toiseen. Samalla ovat kulttuurit sekoittuneet. Liikettä on tapahtunut puolin ja toisin, myös kotimaamme sisällä. Viimeisin suurin liikehdintä oli sodan seurauksena. Haluammekin siis nuorten näyttävän, mitä heidän aamiainen kertoo halislaisuudesta 2000-luvulla. Tulemmeko näkemään taateleita ja karjalanpiirakoita samassa kattauksessa…

Hankkeen yhtenä lopputuloksena on näyttely Halisissa ja Nummen kirjastossa, jossa esitellään projektin aikana tuotetut nuorten kuvat. Helmikuun näyttelyn avajaisten yhteydessä julkistetaan kilpailun voittajat. Kenties näemme voittavat aamiaiskuvat pöytäliinoille tulostettuina!

Valokuvakeskus Peri ry on yksi Suomen alueellisista valokuvakeskuksista, jonka tavoitteena on edistää valokuvausta taiteellisen ilmaisun muotona Varsinais-Suomessa.

Hanketta rahoittaa EVIVA/Turun kaupunki ja sponsoroi Canon Oy Finland.

Lisätietoja projektista antavat projektinvetäjät:

Seida Sohrabi
huomentahalinen@peri.fi
044 284 9290

Petri Pohjanjoki
huomentahalinen@peri.fi
p.040 757 5535