Katseen kosketus-näyttelyn valokuvat esittävät tunnettuja taiteilijoita, näyttelijöitä, kirjailijoita sekä nousevia tähtiä 1990-luvun alusta tähän päivään.

Näyttely on retrospektiivi ja lähes kaikki muotokuvat on kuvattu keskikokoisella Mamiya RB leväslaiho_pressi67-kameralla mustavalkoiselle filmille. Kuvaajan pyrkimys on päästä ulkokuoren läpi ihmisen ajattomaan olemukseen, joten kuvaushetkessä tärkeimmäksi muodostuu lempeyden ja läsnäolon tunne.

 

Heini Lehväslaiho näyttäytyy elämässään freelancekuvaajana, kuvataiteilijana, runoilijana sekä musiikintekijänä. Hän aloitti taiteilijamuotokuvauksen Taideteollisen korkeakoulun lopputyönäyttelyssään ja on kuvannut sittemmin freelance-valokuvaajana eri alojen taiteilijoita mm. Suomen Kulttuurirahastolle sekä kustantamoille, erityisesti Teokselle.

 

”Näyttelyä koostaessani syntyi ajatuksia siitä, miksi olen aina rakastanut kuvata ihmisiä läsnäolon kautta. Kuvissani esiintyvät taiteilijat katsovat työkseen elämää; heidän kokemuksensa puhuvat heidän taiteessaan ja myös heidän katseessaan. Koska taidetta tehdään tunteella ja tunne on tarttuvaa energiaa, pyrkimykseni on, että kuvia katsoessa niistä välittyisi fyysisesti katsojaan hyväksytyksi tulemisen tunne. Tunne, että olemme kaikki nyt tässä, epätäydellisinä, mutta läsnäolomme kautta kauniina ja hyväksyttyinä. Jospa sekä kuvassa olija että kuvan katsoja voisi sanoa: katson sinua avonaisena, välitän sinusta ja annan sinun katsoa minua. Toivon, että katsoja lähdettyään näyttelystä katsoo kohtaamiaan ihmisiä samalla avoimuudella, rauhalla ja hyväksynnällä kuin kuvieni ihmiset ovat juuri katsoneet häntä.”

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto.